Kirjoittaja: Tsädäm (11.4.2024 8:34:27) Sijoittaminen yleinen
Otsikko: Ota Hota, sanoi intiaani
Tamperelaisten apteekkarien 1800-luvulla alkanut elämäntyö joutui kasinopelin nappulaksi – Aamulehti selvitti, mitä hotapulverin keksijöiden perinnöstä on jäljellä vuonna 2023
Tampereella syntynyt Tamro on nykyään osa miljardiliikevaihtoa tekevää saksalaiskonsernia. Perustajasukujen perintöomaisuus on pääosin kadonnut, mutta yksi sen keskeinen osa löytyy suljettujen ovien takaa keskeltä Tamperetta. Tämä on Perilliset-sarjan osa 23.
TILAAJILLE
Vesa Laitinen
Aamulehti
OLEN ehkä noin viisivuotias ja kylässä mummolassa, äitini vanhempien luona 1970-luvun alussa. Aikuiset seurustelevat, nenä tavoittaa kahvin ja uunissa paistuvien pikkuleipien tuoksun. Pienellä lapsella ei ole mitään tekemistä, koska mummolassa ei juurikaan ole leikkikaluja. Pitkästyvällä on vain yksi toive. Isoisä saattaa iltapäivän aikana heltyä avaamaan makeispussiaan. Lapsi pääsee ehkä maistamaan herkullista, kiehtovaan oranssinsävyiseen pussiin pakattua Lacro-yskänpastillia. Tällaisia samantyyppisiä lapsuusmuistoja lienee monilla muillakin 1930-, 1940-, 1950- ja 1960-lukujen niukkuuden aikoina syntyneillä suomalaisilla.
Tamperelainen lääketehdas Star ja sen emoyhtiö Tampereen Rohdos (myöh. Tamro) olisivat olleet 1920- ja 30-luvuilla pulassa ja todennäköisesti lähes konkurssin partaalla ilman kahta nerokasta keksintöään, Lacro-pastillia ja Hota-pulveria, jonka mielikuvituksellinen Brasilian sademetsistä inspiroitunut mainoskampanja on yhä suomalaisen mainoshistorian menestyksekkäimpiä ja kummallisimpia menestystarinoita: Ota Hota, sanoi intiaani.
Lääketehdas Star on nykyään osa monikansallista Nextpharma-lääkeyritystä. Moni nykypolven ihminen ei kuitenkaan ehkä muista, että Starin juuret ovat syvässä Tampereen maaperässä.
Tämän yli satavuotisen menestystarinan alullepanijat olivat Tampereen ruotsinkielisiä apteekkareita. Aamulehti päätti selvittää, miten Starin ja Tampereen Rohdos -kauppayhtiön perustajille kävi, miten hegemonia säilyi ja mitä siitä on jäljellä nyt yli sata vuotta myöhemmin syksyllä 2023. Tarina on erittäin monimutkainen, monipolvinen, ja mikä kiinnostavinta, lopputulema on mitä mielenkiintoisin. Sitä ennen tapahtui kuitenkin valtavan paljon, runsaasti myös erikoisia käänteitä. Tämä on osin tarina myös siitä, kuinka raakaa peliä liikemaailma voi olla.
Borgeja joka lähtöön
Tampereen Rohdoksen tarinan avainsana on Borg. Tämä tyypillinen ruotsinkielinen sukunimi toistuu Starin, Rohdoksen ja niiden ympärillä käytyjen valtataistelujen historiassa toistuvasti.
Alkuperäisen Tampereen Rohdoksen perustajajäsen, apteekkari Adolf Fredrik Borg (1867–1941) otti yhtiössä komennon, kun se muuttui osakeyhtiöksi 10 vuotta perustamisensa jälkeen vuonna 1906. Yhtiön toiseksi vahvaksi mieheksi eli apulaisjohtajaksi tuli hänen kaukainen sukulaisensa Torniosta Teodor Johannes Borg (1882–1929). Eikä siinä kaikki. Fredrik Borgin poika Tor Borg (1898–1959) jatkoi isänsä työtä Rohdoksen johdossa, ja T.J. Borgin pojasta Holger Erik Borgista (1911–1994) tuli Rohdoksen pahimman kilpailijan, helsinkiläisen lääketehtaan Medican pitkäaikainen johtaja. Rohdoksen kohtalo oli siis pitkälti rakennettu Borg-dynastian ympärille.
Pentti-pojan traaginen kohtalo
Borg-suvusta piti löytyä aikanaan perheyhtiön jatkaja. Tor Borgilla ja hänen saksalaissyntyisellä vaimollaan Josefine (Joe) Borgilla (o.s. Neisius, 1898–1971) ei kuitenkaan ollut omia biologisia lapsia, joten he adoptoivat vuonna 1945 sotaorvoksi jääneen Pentti-pojan (s. 1938). Myöhemmin musikaalinen Pentti opiskeli lyhyen aikaa Turussa Åbo Akademissa, mutta hänen luonteensa, ominaisuutensa ja mielenkiintonsa eivät missään vaiheessa suuntautuneet lääke- tai liikealalle. Kovien paineiden alla kasvanut Pentti Johannes Borg ampui itsensä perheen kesähuvilalla Teiskossa 20-vuotiaana kesäkuussa 1958. Isä Tor Borg ei koskaan toipunut poikansa kuolemasta vaan kuoli itse jo seuraavan vuoden maaliskuussa vain 60-vuotiaana.
Konflikti Natsi-Saksan kanssa
Tor Borg jäi historiaan Rohdoksen pidettynä johtajana, mutta hän sai kerran elämänsä jälkeen maistaa myös kansainvälistä julkisuutta. Borgin, tai tarkemmin sanoen hänen Jackie-koiransa päätyi vaarantamaan jopa Suomen ulkosuhteet sodan aikana vuonna 1941.
Saksaan levisi nimittäin tieto, että Borgin dalmatiankoira oli opetettu nostamaan käpälänsä natsitervehdykseen, kun sille huudettiin "Heil Hitler". Episodista kehkeytyi diplomaattinen selkkaus, jota selviteltiin aina Saksan valtakunnankanslerin toimistoa myöten. Borg puolustautui Saksan suurlähettilään puhuttelussa ja sanoi koiransa tehneen Hitler-tervehdyksiä vain muutamia kertoja, ja ainoastaan kauan sitten vuonna 1933, eikä silloinkaan tarkoitus ollut suinkaan halveerata valtakunnankansleria. Borg ja Jackie pääsivät lopulta pälkähästä. Hitlerille (1889–1945) tuli muita kiireitä, kun kesäkuussa 1941 piti hyökätä Neuvostoliittoon. Historian hämärään unohtuneesta selkkauksesta uutisoivat maailman mediat New York Timesia myöten, kun natsi-Saksan arkistoja tutkinut Klaus Hillenbrand (s. 1941) löysi tapauksen tiedot runsaat kymmenen vuotta sitten.
Tor Borgin puolison Joe Borgin kuoltua heidän Rohdos-osakkeensa siirtyivät testamentin määräämänä Åbo Akademi -yliopistolle. Olihan heidän ottopoikansa yrittänyt opiskella siellä lyhyen aikaa 1950-luvun lopulla. Borgin pariskunnan omistusosuus yhtiöstä oli ollut yhteensä noin 14 prosenttia.
Vielä yksi Borg-haara
Apteekkari Adolf Fredrik Borgilla oli kolme poikaa. Jo aiemmin mainitun, ulospäin suuntautuneen, iloisen ja suositun Tor Borgin isoveli Carl Eric Borg (1895–1971) oli luonteeltaan huomattavasti asiallisempi ja hillitympi. Hän vaikutti talvisodan aikana perheyrityksen tehtävissä Viipurissa ja oli perheineen viimeisiä siviilejä, jotka evakuoitiin kaupungista.
Sodan jälkeen hän hoiti päätyönään ja varsin itsenäisesti Tampereen Rohdoksen vuonna 1927 ostamaa Kuopion Rohdosta. Hän toimi samalla Tampereen Rohdoksen hallituksen puheenjohtajana, mutta maantieteellisen etäisyytensä vuoksi hän ei juurikaan osallistunut Tampereen sukuyhtiön päivittäiseen toimintaan. Eric Borgin kuoltua 1971 hänen omistusosuutensa yhtiöstä peri hänen tuolloin viisikymppinen tyttärensä Verna Borg-Karvinen (1921–2018). Borg-Karvinen oli 1970-luvun ajan yhtiön merkittävä omistaja, mutta hän ei tiettävästi puuttunut yhtiön johtamiseen muuten kuin osallistumalla yhtiökokouksiin. Oman työuransa hän teki Tamron tytäryhtiössä kauneudenhoitoon erikoistuneen Elizabeth Ardenin johtajana Helsingissä. Mentyään toisen kerran naimisiin, hän vetäytyi vähitellen työelämästä – miehensä toiveesta.
Tor ja Erik Borgin kolmas veli Carl Fredrik Borg (1904–1960) ei ollut mukana perheyhtiössä vaan hoiti isänsä ostamaa maatilaa Teiskon Tervakivessä, Näsijärven rannassa. Fredrik Borgin 1908–1909 rakennuttama ja naapurinsa Birger Federleyn (1874–1935) suunnittelema Vernamo-huvila (nimetty Adolf Fredrik Borgin Werna-puolison 1869–1918 mukaan) sijaitsi samalla alueella. Arkkitehti Federley otti Vernamoa piirtäessään malliksi Turun saaristossa sijaitsevan Kahiluodon kartanon (rak. 1790). Se oli ollut vuoteen 1920 asti Werna Borgin lapsuudenperheen (Björkman) sukukartano.
Vernamo-huvilan peri ensin Tor Borgin perhe ja myöhemmin 1970-luvun alussa Eric Borgin tytär Verna Borg-Karvinen. Borg-Karvisen kuoltua vuonna 2018 perikunta myi huvilan Ahlström-perijä Kai Nahille (s. 1953) ja tämän tamperelaiselle Helena-vaimolle (s. 1972). Nahin äidinisä oli A. Ahström -yhtiön Kauttuan tehtaan (Eura) johtaja Bertel Ahlström (1878–1928).
Borg-Karvinen oli määrännyt, ettei rakkaudella pidettyä sukuhuvilaa saa myydä täysin vieraille. Hän oli sanonut, että hän myy sen vain Tamrolle tai sukulaiselleen. Tamro ei ollut kiinnostunut, mutta Nahi täytti jälkimmäisen vaatimuksen, sillä Borg-Karvisen isoisän Adolf Fredrik Borgin veli Max Harald Eugen Borg (1871–1926) oli naimisissa tehtailija Antti Ahlströmin (1827–1896) tyttären Tyra Helenan (1872–1948) eli Nahin äidinisän sisaren kanssa.
Eikä tässä kaikki. Bertel Ahlströmin ensimmäinen vaimo (vuosina 1903–1909) oli Orisbergin kartanon tytär Ruth Serlachius (o.s. Björkenheim, 1882–1963). Ruth meni myöhemmin vuonna 1919 naimisiin Mäntän patruunan Gösta Serlachiuksen (1876–1942) kanssa, joten Nahilla ja hänen perheellään on tätä kautta yhteys myös toiseen merkittävään teollisuussukuun. Lisäksi Nahin äidin puolen esi-isistä löytyy myös Tampereen Rohdoksen perustajiin kuulunut apteekkari, Nahin äidinäidinäidin veli Karl Molin (1842–1919).
Lue lisää: Serlachiuksen teollisuussuku on hehkunut 150 vuoden ajan porvarillista charmia, mutta yhden kerran se petti: "Se on hetkiä, joita en koskaan unohda", muistelee Marco Bjurström
Omistajasta pehtooriksi
Nykypäivänä Tervakivessä roolit ovat ikään kuin kääntyneet päälaelleen. Kai Nahi on kunnostanut Vernamon tyylillä, vaivalla ja rahaa säästämättä. Naapurissa sijaitsevan Tervakiven maatilan isovanhemmiltaan perinyt Kaj Hyötynen (s. 1955) viljeli ja kasvatti karjaa sukunsa maatilalla 1990-luvun puoliväliin asti isoäitinsä Eine Ingeborgin (o.s. Lindholm, 1904–1993) jälkeen, mutta 1990-luvun lama, epäonniset takaukset ja siitä seuranneet taloudelliset vaikeudet pakottivat hänet myymään tilan suvun ulkopuolelle.
Nykyään Jämsässä asuva insinööri Hyötynen toimii lapsuuden maisemissaan pehtoorina eli työnjohtajana ja auttaa niin Nahia kuin tämän samalla alueella asuvia appivanhempia tiluksien hoidossa, kunnostamisessa ja kehittämisessä.
Nahin vaimo ja appivanhemmat olivat olennaisessa roolissa siinä, miksi Suomenlahden rannalla Espoon Westendissä asuva Nahin perhe kiinnostui sisämaan järvenrantatontille rakennetusta historiallisesta huvilasta. Samalla alueella Tervakivessä asuva Nahin Kaarina-anoppi (s. 1948) on tunnettua tamperelaista sukua eli pukukauppias Kaarle Pietari (Petter) Ruuskasen (1848–1909) pojanpojan, Ruuskasen pukutehtaan johtajan Eero Ruuskasen (1926–1988) tytär. Nahin appiukko, eläkkeellä oleva lentokapteeni Tuomas Tiitola (s. 1947) puolestaan on Kangasalan Saarikylien Tiitoloita ja tunnetun tamperelaisen rakennusmestarin, kunnallisneuvos Heikki Tiitolan (1874–1952) pojanpoika.
”Ajattelin aina, että mökkirannasta pitää päästä halutessaan vaikka Amerikkaan asti, mutta myönnettävä on, että nämä maisemat voisivat olla aivan hyvin Suomenlahden saaristosta”, ihastelee Nahi huvilan rannasta avautuvaa panoraamamaista näkymää.
Kiintymyksestä Vernamoon kertoo voimakkaasti myös se, että Nahi on viettänyt siellä lähes koko kesän 2023. Hoidettavaa riittää, sillä rakennuksia on useita, nurmialueet laajoja ja kukkaistutukset näyttäviä. Luonnonrauha on suorastaan mykistävä – paitsi silloin, kun alkaa tosissaan tuulla.
Seuraavaksi pohdittavaa on siinä, miten aikansa elänyt 60 vuotta vanha piharakennus saataisiin uusituksi. Tampereen rakennusvalvonta on ollut tässä tiukka vastus. Vernamon ja sen ympäristön kunnostaminen lienee Tampereen tuntemattomimpia, mutta arvokkaimpia rakennusperinteen hyväksi tehtyjä kulttuuritekoja.
Tamperelaiseksi Nahi ei vielä itseään tunnista, mutta osaa jo suomenruotsalaisena sentään sanoa, että ”moro” ja ”nääs”. Hän saattaisi olla valmis jopa muuttamaan huvilan vakituiseksi asuinpaikakseen.
Insinööri Hyötynen teki varsinaisen työuransa kansainvälisen DuPont-yhtiön palveluksessa, ja on tänä kesänä johtanut ja organisoinut Nahin vaimon vanhempien venevajan kunnostamista Näsijärven rannassa. Hän omisti myös Vernamon naapuritontin, mutta kun ei saanut Tampereen kaupungilta järkevää rakennuslupaa hän myi tonttinsa Nahille. Näin Nahi sai samalla varmistettua, ettei Vernamon tontin viereen tule ventovieraita naapureita.
Kivenheiton päässä samalla rannalla sijaitsevan Glastonin entisen edustushuvilan uusi omistaja on Tampereen merkittävimpiin perheyrityksiin lukeutuvan Instan pääomistaja Markus Mattsson (s. 1957) perheineen. Hämmästyttävää, kuinka asiat kietoutuvat yhteen, sillä Glastonin (ent. Kyro, Tamglass) suurin omistaja on Nahin osingonmaksaja, sukuyhtiö Ahlström Capital (liiketulos 81 miljoonaa euroa/2022).
Lue lisää: Näin Kyröskosken maineikkaiden tehdassukujen perillisistä tuli multimiljonäärejä: saivat esi-isiensä työn poikimaan taitavilla sijoituksilla – selvitimme, missä he ovat nyt
On ihailtavaa, kuinka luontevasti Tervakivessä roolit ovat vaihtuneet. Borgien perillinen Hyötynen auttaa ilman mitään kateutta ja katkeruutta alueen uusia asukkaita. Nykynuori voisi puhua jopa win-win-tilanteesta.
”Nämä ovat minulle rakkaita paikkoja lapsuudestani lähtien”, perustelee Hyötynen innokkuuttaan Tervakiven työnjohtotehtävissä.
Maatilan uusi elämä
Tervakiven maatila on vaihtanut Hyötysen jälkeen omistajaa pariinkin otteeseen. Nykyinen omistaja Satu Uotila (s. 1986) on teollisuusneuvos Risto Käkelän (s. 1953) tytär ja ylöjärveläisen Avant Tecno -yrityksen merkittävä omistaja. Tila tunnetaan nykyään Tervakiven hevostilana. Kunnostustyöt ovat sen verran kesken, ettei Uotila halua niitä vielä esitellä ulkopuolisille. Kuinka ollakaan viereisellä tontilla naapuri Hyötynen nojailee elokuisen haastattelun aikana konehallissaan nimenomaan Käkelöiden firman valmistamaan vihreään pienkuormuriin.
Sekä Vernamon uusi omistaja Kai Nahi että naapurinsa, Tervakiven uusi emäntä Satu Uotila ovat niin varoissaan, että ovat pystyneet herättämään vanhan ja arvokkaan rakennuskannan henkiin. Nahin tulot vuoden 2021 verotuksessa olivat lähes 1,8 miljoonaa euroa ja Uotilankin 1,7. Kaj Waldemar Hyötynenkin sai vuonna 2021 sievoiset 240 000 euron pääomatulot, nähtävästi juuri Tervakiven arvotontin myymisestä.
Lue lisää: Yli 300 henkeä työllistävä Avant Tecno tavoittelee jatkuvaa kasvua –”Globaaleja yrityksiä vastaan meidän täytyy olla riittävän suuri”
Sitten löytyy perillinen
Borgien tarina on tähän jo melkein valmiiksi kirjoitettu, kun tapahtuu käänne. Olemme yrittäneet etsiä ja jäljittää Eric Borgin sukuhaaran eli hänen tyttärensä Verna Borg-Karvisen jälkeläisiä, mutta tuloksetta.
SItten Vernamon uuden omistajan antama vihje johdattaa meidät jäljille. Hän mainitsee tavanneensa Helsingissä Arno Karvinen (s. 1960) -nimisen henkilön, joka on tiettävästi Borgien sukua. Karvinen vastaa puhelimeensa Hangosta. Hän on todellakin Verna Borg-Karvisen nuorin lapsi. Karvinen pyytää ottamaan yhteyttä vanhimpaan sisarpuoleensa. Sieltä kuulemma löytyy kaikki mahdollinen tieto Borgien tämän haaran historiasta.
Pian olemmekin Tammisaaren idyllisessä vanhassa kaupungissa. Meidät vastaanottaa aurinkoisena syyspäivänä meren tuntumassa Marie-Louise Tillander (s. 1944). Hän on kuin onkin Verna Borg-Karvisen esikoinen, Tampereella syntynyt, mutta Helsingissä pääosin koulunsa käynyt entinen maanviljelijä ja Näsebyn kartanon omistaja.
Hän paljastaa, miten Borgien perinnön kävi. Kuten todettua hänen äitinsä Verna Borg-Karvinen myi Tamro-osakkeensa jo 1970-luvun lopulla. Sitä emme kuitenkaan tienneet, että hän sijoitti saamansa rahat pankin avustuksella viisaasti. Varallisuus karttui ja kuollessaan viisi vuotta sitten Verna-äiti oli hyvin varakas nainen.
Jälkeläiset, Marie-Louise, sisaruksensa Magnus Borg (s. 1950), jo edesmennyt, Englannissa asunut Ann-Catherine Buss (1945–2021) sekä Arno Karvinen saivat äitinsä kuoleman jälkeen huomattavan perinnön. Lisäksi sisarukset vaurastuivat huomattavasti myös Vernamon myynnillä: ”Tarkemmin erittelemättä satojatuhansia kukin”. Tillander luopui samoihin aikoihin myös edesmenneen miehensä Johan Tillanderin (1942–1999) kanssa pitämästään sukukartanosta, joten ei ihme, että hänen pääomatulonsa olivat vuonna 2017 peräti 1,5 miljoonaa euroa.
”Äiti ei kylläkään jakanut meille rahaa silloin, kun olimme nuoria. Ensimmäisen kerran hän auttoi rahallisesti meitä sisaruksia vuonna 1999”, Tillander muistelee.
Ja kun viimeistään nyt tulee kaikkien mieleen kysymys, onko tämä Tillanderin pariskunta niitä kultakauppias Tillandereita, niin vastaus on tavallaan ei. Mutta A. Tillanderin kultasepänliikkeen johtaja Herbert Tillander (1909–2006) oli toki Johan Tillanderin setä.
Marie-Louise Tillanderilla on myös looginen selitys sille, kuinka perikunta raski luopua upeasta Vernamosta. No, hänellä itsellään oli iso maatila (yli 250 hehtaaria) ja sen 20 rakennusta huolehdittava Tammisaaren maaseudulla – yksin leskenä. Magnus-veljellä on oma saari Helsingin edustalla, siskon elämä oli Englannissa, ja velipuoli Arnokin vieraantunut Vernamosta, vaikka siellä aikaisemmin paljon aikaa viettikin. Suvun yhteishuvilan ylläpidossa ja huolehtimisessa oli siinäkin omat keskinäiset hankaluutensa, kuten jokainen vastaavan tilanteen elänyt voi arvata.
Äitinsä Verna Borg-Karvisen elämä oli kaksijakoinen. Hän peri isänsä ja vaurastui, teki oman työuran, oli sosiaalinen ja tykkäsi järjestää juhlia. Avioliitot eivät kuitenkaan olleet onnellisia. Ensimmäinen aviomies Carl-Erik Wirtanen (1917–2002) oli töissä Tampereen SMK:ssa (Suomen maanviljelijäin kauppa) Hämeenkatu 7:ssä ja perhe asui samassa talossa ennen muuttoaan Helsinkiin 1950-luvun alussa. Vanhemmat kuitenkin erosivat, kun Marie-Louise oli 13-vuotias. Myöhemmin 1950-luvulla Verna-äiti solmi uuden avioliiton valokuvausalan maahantuontia harjoittaneen Lauri Karvisen kanssa. Tämäkään avioliitto ei ollut onnellinen, mutta pariskunta pysyi silti yhdessä kuolemaansa asti.
Viime vuosinaan dementoitunut Verna Borg-Karvinen kuoli tammisaarelaisessa hoitokodissa 97-vuotiaana vuonna 2018. Hänen esikoisellaan Marie-Louise Tillanderilla ei ole jälkeläisiä, mutta hänen sisaruksillaan on yhteensä kahdeksan lasta ja myös jo lastenlapsia, joten Borgin dynastian jatko on turvattu kauas tulevaisuuteen, vaikka Tamrosta ja Starista aika jättikin.
Rohdoksen ruhtinas
Borgin perheen lisäksi Rohdoksessa, Starissa ja myöhemmin Tamro-nimiseksi yhtiöksi fuusioituneessa yrityksessä vaikutti Borgien lisäksi myös toinen tärkeä tamperelainen apteekkarisuku.
Jo Rohdoksen järjestäytyessä osakeyhtiöksi vuonna 1906 sen merkittäväksi vähemmistöosakkaaksi ilmoittautui Tampereen Pyynikinlinnan rakennuttaja, apteekkari Uno Hagberg (1872–1947).
Hänen pojastaan Per-Olof Hagbergista (1909–1984) tuli isäänsäkin merkittävämpi hahmo Rohdoksen ja Starin johtajana ja omistajana. Nuorempi Hagberg nousi jo alle kolmikymppisenä Rohdos-konsernin johtotehtäviin, eikä liene liioiteltua väittää, että hänestä muodostui seuraavien vuosikymmenten aikana Rohdon, Starin ja Tamron ruhtinas ja isä, samalla kun alkuperäisten omistajasukujen ote alkoi kirvota.
Hagberg myi merkittävän omistusosuutensa Rohdoksesta Tamro-nimiseksi muuttuneesta yhtiöstä 1970-luvun lopulla alkaessaan ikääntyä. Liikkeellä oli huhuja, että Hagberg olisi myymässä omistuksensa Kansaneläkelaitokselle, mikä olisi voinut tarkoittaa lääketukun ja lääketehtaan sosialisoinnin alkamista. Lopulta juonikkaiden käänteiden jälkeen Hagbergin osakkeet päätyi ostamaan Tamron tytäryhtiö, lääketehdas Star. Tämän jälkeen yhtiö jatkoi skitsofreenisessa tilassa; Tamro omisti Starin, mutta tytäryhtiö Star oli Tamron merkittävä omistaja ja vallankäyttäjä.
Kulttuurihistorioitsija Pertti Mustosen (s. 1938) mainiossa ja värikkäästi kirjoitetussa Tamron 100-vuotishistoriikissa (1995) esitetään rohkea tulkinta, että tuo osaltaan arvoton näytelmä olisi maksanut Hagbergille vuorineuvoksen arvonimen.
Kuvaan astuu Saraste
Tässä vaiheessa tarinaa kuvaan astuu ”loistava ekonomi”, valovoimainen johtaja, Huhtamäki-taustainen pääkonsuli Juhani Vilhelm Saraste (ent. Sarlin, 1918–1998). Hän ei ollut Tampereen Rohdoksen omistajia, mutta tultuaan lääketehdas Starin toimitusjohtajaksi vuonna 1960, hän oli konsernijohtaja P.-O. Hagbergin tärkeä aisapari ja kirittäjä, toisesta näkökulmasta katsoen myös kilpailija. Kuopiolaistaustainen Saraste oli uuden aikakauden kasvatti, supliikki seuramies, loistava markkinoija ja näillä ominaisuuksillaan käskyvallan nimeen vannoneen Hagbergin aikamoinen vastakohta.
”Perre Hagberg ja Juhani Saraste olivat aivan erilaisia ihmisinä. Saraste oli verkostoituja, Hagberg ei ollenkaan sellainen vaan enemmän omistaja ja määräilijä”, kuvailee pitkän uran Rohdoksessa tehnyt Tamron 1980-luvun toimitusjohtaja Matti Elovaara (s. 1939).
Luulisi, että kova keskinäinen kilpailu olisi heikentänyt johtajakaksikon välejä, mutta Elovaara on diplomaattinen.
”Eivät heidän välinsä olleet millään tavalla ilmiriitaiset, mutta kummallakin oli pyrkimys näyttää toiselle, kumpi on isompi tekijä Tampereella. Ja kyllähän he hyvin pärjäsivät kumpikin. Lopulta Jussi (Saraste) joutui sitten häviämään.”
Tamron satavuotishistoriikissa spekuloidaan huhuilla, joiden mukaan Tamron nurkanvaltaajat olisivat 1970-luvun lopulla yrittäneet vallankaappausta yhtiössä. Väitteelle ei tiettävästi koskaan ole saatu vahvistusta, mutta lyhyesti kerrottuna näin sen kerrotaan menneen.
Väitteiden mukaan helsinkiläisen lääketehdas Medican kanssa liittoutunut helsinkiläinen pörssimeklari Jouko Brade (1929–2013) olisi keväällä 1978 ehdottanut Tamron tytäryhtiöiden, Starin ja Tam-Kos oy:n toimitusjohtajille, Juhani Sarasteelle ja Matti Raatikaiselle (k. 1992) salajuonta.
Jos Tamron suuri osakkeenomistaja Brade olisi saanut herrat puolelleen yhtiön toukokuun yhtiökokoukseen mennessä, näiden kolmen hallinnoimilla osakkeilla olisi ollut kokouksessa osake-enemmistö. Valta olisi silloin heillä, Hagberg olisi lentänyt ulos ja Saraste sekä Raatikainen olisivat saaneet lojaalisuudestaan palkinnon.
Jostain syystä Hagberg kuitenkin vaistosi, haistoi palaneen käryä ja päätti käyttää pääjohtajan ominaisuudessa yhtiökokouksessa myös tytäryhtiö Starin äänivaltaa. Näin vallankaappaus kuivui kokoon, mutta huhujen levitessä Sarasteen aika Tamro-perheessä oli ohi. Hän vetäytyi kaksi vuotta myöhemmin vuonna 1980 eläkkeelle vähin äänin ilman asiaankuuluvia huomionosoituksia.
Eli oli huhu totta tai tarua, seurauksensa sillä silti oli. Historiankirjoituksessa Sarasteen ansioksi on silti edelleen luettava se, että Star alkoi jo 1960-luvulla erikoistua silmälääkkeisiin, joka on ollut näihin päiviin asti sen menestyksen tae.
Miten Hagbergin omistuksen sitten lopulta kävi? Hän myi omistuksensa, kun alkoi ikääntyä, eikä varallisuusveron olemassaolon aikana osingoista jäänyt juurikaan hyötyä kirstun pohjalle.
Aamulehti tavoitti Hagbergin jälkeläisistä kaksi. Asianajaja Antero Hagberg (s. 1943) asuu Tampereen Varalassa, mutta ei halua osallistua perheasioiden setvimiseen julkisuudessa.
Hänen nuorin sisarensa Helena Backas (ent. Airila, s .1947) sen sijaan suostuu tapaamiseen ja kertoo mielellään muistoja isästään ja lapsuudestaan Ruuskasen talossa.
Backas loi oman työuransa miehensä, vuonna 2003 tapaturmaisesti kuolleen Matti Airilan kanssa kulta-alalla. He pitivät aikanaan kultasepänliikettä Tampereen Keskustorilla, Hämeenkadulla ja Sokoksella. Moni ulkopuolinen varmaan luuli, että isä Hagbergilla oli tyttären bisneksissä sormensa pelissä, mutta se on väärä luulo.
”Minulle on ollut aina tärkeätä pärjätä omillani”, Helena Backas sanoo.
Backas luonnehtii vuonna 1984 kuollutta isäänsä mukavaksi, huumorintajuiseksi, mutta määrätietoiseksi mieheksi, joka arvosti sitä, että ihmiset pärjäävät työelämässä omilla ansioillaan eivätkä sukulaisuussuhteillaan.
”Hän ei varsinaisesti ollut nuuka eikä saita, mutta hyvin tarkka rahankäyttäjä. Muistan, kun kerran lapsena löysin lipaston päältä isän jättämiä kolikoita ja otin siitä lainaan 20 markkaa (nykyrahassa 60 senttiä) tikkunekun ostamista varten. Isä huomasi heti ja tivasi, kuka rahan oli vienyt”.
Vaikka isä Per-Olof Hagberg oli tarkka, hän osasi nauttia elämästä. Matkusteli paljon vaimonsa eli Helenan äidin Anna-Liisan (s. 1913–1999, o.s. Rusko) kanssa, rakasti hyvää ruokaa ja sikareita. ”Mutta siitä huolimatta hänellä oli jalat tukevasti maassa. Ei olisi esimerkiksi tullut kuuloonkaan, että hänellä olisi ollut työssään oma autonkuljettaja kuten tuohon aikaan oli tapana tuossa asemassa.”
Hagberg oli ollut nuorena miehenä perustamassa Tapparan edeltäjää TBK:ta, ja urheilun seuraaminen oli hänelle suuri intohimo elämänsä loppuun asti, vaikka hänen omat liikuntaharrastuksensa rajoittuivatkin iltakävelyyn Hämeenkadun päästä päähän.
”Olen lapsena palellut lukuisia kertoja Koulukadulla jääkiekko-otteluissa huopatossuissa ja sen ajan vaatimattomissa talvivaatteissa. Eikä ollut puhettakaan, että pelistä olisi lähdetty kesken pois”, Backas muistelee.
Hagbergin jälkeläisilleen jättämästä Tamro-perinnöstä emme tiedä yksityiskohtia, eikä tytär Helena Backaskaan osaa niitä avata. Hagbergin Tamro-osakkeista 1970-luvun lopulla saama, arviolta noin 2,2 miljoonaa markkaa olisi voinut taitavasti sijoitettuna poikia seuraaville sukupolville kohtuullisen elintason pitkäksi aikaa. Nykyrahaksi muutettuna nuo osakekaupasta saadut miljoonat olivat nimittäin lähes 1,5 miljoonan euron arvoisia, eikä liene todennäköistä, että isä-Hagberg olisi loppuvuosinaan ehtinyt kuluttaa niitä itse kokonaan. Mutta kuten todettua, kyse on lopulta perheen yksityisistä raha- ja perintöasioista, eikä niihin ole julkisuudessa tämän enempää kajoamista ilman omaisten myötävaikuttamista.
Per-Olof Hagbergin merkitys Tamrolle ja Starille sen sijaan oli kiistämätön ja korvaamaton. Hän kasvatti Tamron 1970-luvun alussa valtakunnalliseksi toimijaksi (fuusio Aurum-Pharmakonin kanssa) ja avasi siten tien kansainvälistymiselle.
”Isäni jälkeen Tamron toimitusjohtajaksi tullut Nils Snellman (1925–2004) taputti minua Tamron 100-vuotisjuhlissa (v. 1995) olalle ja sanoi: Kyllä me saamme olla kaikki isällesi kiitollisia, että vei Tamron pörssiin (v. 1955). Muuten meille olisi käynyt huonosti”, muistelee Helena Backas vajaan 30 vuoden takaista kohtaamista.
Helena Backas asuu nykyään puoliksi Tampereella, puoliksi Helsingissä. Oma asunto on Tampereen Pyynikillä tutun Koulukadun kentän tuntumassa. Ikkunasta näkyy entinen ”mummola” Pyynikinlinna. Kolme tytärtä asuvat Palomäentien liepeillä, joten kahdeksalla lapsenlapsella on lyhyt matka tapaamaan isoäitiään. P.-O. Hagbergin Ruuskasen talossa sijaitseva suuri asunto on yhä perikunnan omistuksessa. Lisäksi perheellä on kesäpaikka isä-Hagbergin vanhalla tontilla Teiskossa. Backas on mennyt leskenä uudelleen naimisiin helsinkiläisen gynekologin Nils-Erik Backasin kanssa (s. 1940).
Yhteys Enqvisteihin
Hagbergin kolmas jälkeläinen, esikoinen, on Anna-Maija Backman (s. 1940). Hän meni naimisiin tamperelaisen naapurinpojan kanssa, lähti opiskelemaan Itävaltaan ja jäi niille teilleen. Hän asuu nykyään leskenä Itävallan toiseksi suurimmassa kaupungissa Grazissa.
Sekä Helena Backas että sisarensa omistivat lapsuudestaan lähtien isoisältään Uno Hagbergiltä perimänsä kahden prosentin siivun Starista, mutta luopuivat omistuksestaan 1980-luvulla, kun uusi omistaja lunasti vanhat omistajat ulos.
Tässä vaiheessa on muistutettava, että Hagbergit kytkeytyvät sukuyhteytensä kautta myös toiseen tunnettuun tamperelaiseen teollisuussukuun, sillä P.-O. Hagbergin äiti Anna Margareta eli Greta (1887–1950) oli Lielahden sellutehtaan omistajan Johan Waldemar Enqvistin (1853–1907) tytär.
Lue lisää: Perilliset: Enqvistin suvun historia on täynnä vastoinkäymisiä, näin tamperelaisen teollisuushistorian suuri mysteeri selvisi – skandaali vältettiin salamyhkäisellä operaatiolla
Missä ovat taideaarteet?
Ennen loppua lienee selvyyden maksimoimiseksi pienen kertauksen aika. Eric ja Tor Borgin perintö näkyy siis konkreettisimmin Tervakiven Vernamossa ja heidän tilanomistajaveljensä elämäntyö Käkelä-dynastian ratsutilalla. Molemmat kiinteistöt ovat siis saaneet uudet omistajat. Tor Borgin Rohdos-osakkeet päätyivät testamentin kautta Åbo Akademille ja sieltä edelleen Tamron lääketehdas Starille. Hagbergin omistuksen kohtalo jäänee ikuisiksi ajoiksi suvun salaisuudeksi.
Tässä ei kuitenkaan ollut kaikki. Tor ja vaimonsa Joe Borg olivat keränneet elämänsä aikana merkittävän taidekokoelman, jonka kohtalo tuli ratkaistavaksi Joe Borgin kuoltua runsaat 50 vuotta sitten.
Nyt tuo taidekokoelma on nähtävissä keskellä Tamperetta, Raatihuoneen seinillä. Vuonna 1973 lahjoitetun, 23 taideteoksen tunnetuimmat ovat Hjalmar Munsterhjelmin (1840–1905) ja Pekka Halosen (1865–1933), Ivan Aivazovskin (1817–1900) ja Albert Edelfeltin (1854–1905) ja Akseli Gallen-Kallelan (1865–1931) töitä. Kokoelman arvo oli lahjoitushetkellä jopa 800 000 markkaa (nykyrahassa noin miljoona euroa), nykyään varmasti merkittävästi enemmän. Tor, Joe ja Pentti Borgin säätiön (perustettu 1974, pääoma n. 550 000 euroa) muuta toimintaa hallinnoi Tampereen Keskustorilla toimivan asianajotoimisto Merkuriuksen osakas Heli Piksilä-Rantanen (s. 1963).
Tässä kohtaa muistuu viimein mieleen Suomen tunnetuimpiin asianajajiin kuulunut tamperelainen varatuomari Erik Salvén (1914–2001). Hän oli Tamron pitkäaikainen luottomies, avainhenkilö ja Joe Borgin vuonna 1963 tekemän testamentin toimeenpanija, mutta myös Piksilä-Rantasen työtoveri, oppi-isä ja esikuva asianajotoimisto Procopé&Hornborgissa 1990-luvulla. Piksilä-Rantanen sai vuonna 1997 säätiön viestikapulan suoraan Salvénilta. Velvollisuus ja luottamus näyttävät siis tässä kulkevan yli hautojen ja sukupolvien.
Tällä tavoin Tamron perustajien arvokas perintö on saatu kaikkien tamperelaisten nähtäville, lähemmäksi kuin moni olisi osannut arvata.
Juuri niin: taide pitkä, elämä lyhyt.