Kirjoittaja: Tsädäm (11.4.2024 8:28:10) Sijoittaminen yleinen

Otsikko: Tamperelaisen Hanna Liisa Lenkon isä teki fiksun valinnan

– Nyt tyttärellä on Orionin osakkeita yli 10 miljoonan euron edestä
Hanna Liisa Lenko haluaa puolustaa omistuksellaan Suomen huoltovarmuutta ja suomalaista lääketeollisuutta. Osakkeensa hän on testamentannut taholle, joka on samalla asialla.

TILAAJILLE
Vesa Laitinen
Aamulehti
PIRKANMAALTA on vaikea löytää päätoimisia suursijoittajia, mutta perijöiden joukosta löytyy muutama kiinnostava, huomattavan pörssivarallisuuden omistava yksityishenkilö.

Yksi heistä on Tampereen Laukontorilla asuva Hanna Liisa Lenko (s. 1946). Lastenendokrinologina eli hormonia tuottavien elinten sairauksien erikoislääkärinä merkittävän työuran Helsingissä ja Tampereella tehnyt Lenko on perinyt vanhemmiltaan huomattavan määrän lääketehdas Orionin osakkeita. Tuoreimman osakeluettelon mukaan hän on yhtiön 30. suurin osakkeenomistaja 318 000 osakkeellaan. Niiden arvo oli helmi-maaliskuun vaihteessa noin 11,8 miljoonaa euroa.

Nyt Lenko suostuu avaamaan tarkemmin, mikä noin merkittävän sijoitusomaisuuden historia tarkalleen on.

Isän liikevainu
Lenko kiittää vauraudestaan ennen kaikkea isänsä tarkkanäköisyyttä.

”Isälläni oli kohtuullisen hyvät aivot ja taloudellinen vainu, vaikka hänellä oli elämäänsä vaatimattomat lähtökohdat”, Lenko kertoo.

Isä Leo Lenko (1912–2005) oli valmistunut farmaseutiksi jo 1930-luvun alussa ja oli valmis proviisori jatkosodan aikana. Hänellä oli apteekki ensin Oulussa ja sen jälkeen 1960-luvun puolivälistä eteenpäin Tampereella (Asema-Apteekki).

”Isä oli koko ajan erittäin hyvin perillä lääketeollisuuden kiemuroista. Hän oli työskennellyt sekä Tampereen Rohdoksessa, lääketehdas Starissa että Sotilasapteekissa ja oli perustamassa Ouluun Medipolaria (ent. Pohjolan lääketehdas). Orionin Erkki Leikolan (1900–1986, pitkäaikainen toimitusjohtaja) hän tunsi jo sodasta. Kontaktit olivat siis kunnossa”, Lenko kertoo.

Kun Orionilla meni heikosti 1940-luvulla, Lenkon vanhemmat ostivat Orionia. Kun Orionista käytiin 1980-luvulla valtataistelua, isän liikevainu sanoi, että kannattaa vaihtaa äänivaltaisempia A-osakkeita hyvällä vaihtosuhteella B-osakkeisiin. Niin potti karttui. Sitten kun vanhemmat kuolivat, ensin äiti Hilkka (o.s. Vuori, s. 1911) 1982 ja sitten isä 93-vuotiaana vuonna 2005, Hanna Liisa Lenko oli perheen ainoana lapsena ainoa perijä.

Testamentti tehty
Lenko ei ole itse enää aikoihin lisännyt Orion-omistustaan vaan hajauttanut sijoituksia muihin suomalaisosakkeisiin ja pankin neuvojen mukaan osin myös ulkomaille.

”Suhteeni Orion-omistukseen on sellainen, että se on ja pysyy. Testamentissani se menee eräälle hyvää tekevälle taholle, joka ymmärtää lääketiedettä. Olen siinä käsityksessä, että kokonaisena pottina se on paljon arvokkaampi kuin palasina”, sanoo Lenko arvoituksellisesti.

Lenko on osallistunut silloin tällöin Orionin yhtiökokoukseen, mutta ei koe olleensa kovinkaan aktiivinen vallankäyttäjä. ”Lukuun ottamatta muutamia yhtiökokouksessa esittämiäni ehkä hieman sopimattomiakin kriittisiä kysymyksiä.”

Hän on kuitenkin antanut valtakirjan, kun Orionin vanhat omistajasuvut ovat joutuneet puolustamaan omaa ja yhtiön etua.

”Silloin olen valtakirjan kautta osallistunut, jos vanhat omistajasuvut ovat olleet sitä mieltä, että yhtiön suunta on ollut väärä.

Vanhoihin omistajasukuihin on Lenkon lisäksi kaiketi laskettava ainakin arkkiatri Arvo Ylpön perilliset, Leikolat, yhtiön 1970-luvun pääjohtajan Sauli Sipilän perikunta sekä Ahot ja Kytilät.

Orionin omistamisella on Lenkolle paljon muutakin merkitystä kuin sen tuoma taloudellinen turva.

”Isäni oli lapsuudessani töissä Sotilasapteekissa (1945–1959). Sen vaikutuksesta omaksuin jo hyvin pienenä tämän sanan huoltovarmuus. Pidän hyvin tärkeänä, että meillä on Suomessa myös valmistavaa lääketeollisuutta. Ettei Orionia myydä jollekin kansainväliselle jätille, vaikka siitä saisikin paljon rahaa. Muun muassa tällaisia aikeita olemme olleet näiden vanhojen sukujen edustajien kanssa vastustamassa.”

”Omistusta ei saa hävittää”
Suomalaisuuden puolustamisen lisäksi Lenkolle on tietysti myös henkilökohtaisempia syitä pitää kiinni omistuksestaan.

”On siinä mukana myös velvollisuudentunnetta vanhempiani kohtaan, että sitä omistusta ei saa hävittää.”

Perheetön Lenko kertoo elävänsä sen verran vaatimattomasti, että merkittävistä osinkotuloista huomattava osa jää sukan varteen sekä lahjoitettavaksi hyvään tarkoitukseen.

”Se on ollut minulle ilo, että olen voinut tukea haluamiani asioita. Olen mukana erilaisissa tieteen, tutkimuksen ja hyväntekeväisyyden pyrkimyksissä – sekä kansallisesti että kansainvälisesti.”

Taloudellinen vakavaraisuus on avannut myös yllättäviä mahdollisuuksia. Lenko on pystynyt puolustamaan oikeuksiaan, oli kyse sitten Laukontorin täydennysrakentamisesta tai lehmälaitumen perustamisesta hänen huvilansa naapuriin.

”Lehmiä ei tullut, mutta meidän valittaneiden maksettavaksi jäivät omat, huomattavat asianajokustannukset.”

Loppuelämän koti
Lenkon suhde Tampereeseen ja Pirkanmaan maakuntaan on tiivis. Laukontorin tilava asunto oli hänen vanhempiensa koti 1960-luvun puolivälistä alkaen. Lenko itse on kuitenkin käynyt oppikoulunsa Helsingissä Suomalaisessa yhteiskoulussa ja asunut teini-iän Oulussa. Kesähuvila on Kangasalla.

”Tamperelainen minusta tuli vasta vuonna 1981. Tähän asuntoon muutin remontin jälkeen 2003.”

Lenko aikoo asua loppuelämänsä Tampereella, mutta viimeinen leposija on kumminkin toisaalla.

”Tuhkani viedään aikanaan sukuhautaan Helsingin Hietaniemeen. Olenhan itsekin asunut lähes puolet elämästäni Töölössä.”