Kirjoittaja: Nysse-Setä (5.12.2023 11:10:48) Sijoittaminen yleinen

Otsikko: KL

Pekka Lundmark vietti toimitusjohtajakautensa alussa kuukausia Yhdysvalloissa. Vuosina 2021-2022 yhtiön tulokset paranivat ja käänne näytti tapahtuvan. Pian yhtiö julkisti uuden strategiansa, jossa vilisivät sellaiset sanat kuin metaversumi, kiihdytysvaihe ja kasvun sekä kannattavuuden parantaminen. Perustan piti olla kunnossa. Myös operaattoribisneksessä Lundmark näki yhä kasvun mahdollisuuksia.

Nyt näyttää siltä, että Nokian omistajat saavat odotella tuottoja vielä pitkään. Samalla Nokian markkina-arvo on sulanut. Helsingin pörssin entinen kuningas on nyt vasta kuudenneksi suurin. Listassa seuraavana on Fortum. Sen peräsimessä epäonnisten Uniper-kauppojen aikana oli myös Pekka Lundmark. Toivotaan, että Nokiasta ei tule Lundmarkin vyölle seuraavaa epäonnistumista.


[ Vastaa viestiin ]