Kirjoittaja: Nysse-Setä (27.10.2023 8:45:20) Sijoittaminen yleinen

Otsikko: UPM:llä ei puupulaa

UPM:n Pesonen: Yhtiö ei ole seisottanut tehtaita puupulan takia
”Suuret investoinnit edellyttävät raaka-aineen saatavuuden ja kilpailukykyisen hinnan varmistamista.”
Jussi Pesosen mukaan ensi vuodesta saattaa tulla taas loistava, sillä UPM on hyvässä iskussa, kun markkinat alkavat elpyä.
Jussi Pesosen mukaan ensi vuodesta saattaa tulla taas loistava, sillä UPM on hyvässä iskussa, kun markkinat alkavat elpyä. Kuva: Sanne Katainen
MT Metsä|Metsäteollisuus27.10.202307:30
Jarmo Palokallio

Venäläisen tuontipuun virran katkeaminen jätti suomalaisen metsäteollisuuden puuhuoltoon noin 10 miljoonan kuution aukon. UPM kertoo pystyneensä silti käyttämään tehtaitaan tarpeen mukaan.

UPM:n kilpailijoista esimerkiksi Stora Ensolla on ollut ongelmia puun riittävyyden takia. Yhtiön päätös Sunilan sellutehtaan sulkemisestra johtui ainakin osin juuri venäläisen puun tuonnin päättymisen aiheuttamasta puupulasta.

Toimitusjohtaja Jussi Pesosen mukaan UPM:n puuhuolto on toiminut ilman isompia ongelmia.

”UPM:n kotimaisten sellutehtaiden seisominen ei ole johtunut puupulasta. Siihen syynä on ollut puupulan sijaan markkinoiden droppaus”, selittää Pesonen.

Varmemmaksi vakuudeksi Pesonen muistuttaa yhtiön sellutehtaiden pyörineen tappiolla syyskesällä. Tehtaita ei ole siten käytetty täysillä eikä puuta ole tarvittu entiseen malliin.

UPM:n sellutuotannon pääpaino on Uruquayssa. Siellä puuhuolto on Pesosen mukaan turvattu edullisella plantaasipuulla.

Pesonen korostaa, että suuria investointeja tehtäessä pitää aina varmistaa, että raaka-ainetta on saatavilla riittävästi ja kilpailukykyiseen hintaan. Siksi kehuja satelee yhtiön Uruguayhin rakentamalle uudelle sellutehtaalle.

”Paso de los Torosin sellutehtaan käynnistys on sujunut suunnitelmien mukaisesti. Alhaisten tuotantokustannusten ansioista tehdas teki jo syyskesällä voittoa, vaikka sellun hinta oli alamaissa”, toteaa Pesonen.

Pesosen mukaan nyt nähty taantuma on ollut poikkeuksellisen kova. Ensi vuodesta saattaa silti tulla UPM:lle loistava.

”Me rämpätään Pasoa käyntiin ja sen tuoma lisäkapasiteetti näkyy tuloksessa. Sen lisäksi paperi tekee vankkaa tulosta ja samoin energiatuotanto”, Pesonen luettelee.

”Kasvuhankkeidemme ansiosta olemme hyvissä asemissa, kun markkinat alkavat elpyä. Meillä on myös se etu, että teemme tuotteita joita moni muu ei tee”, toteaa Pesonen.

https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/metsa/3cd0b994-6275-435a-995c-6443d83b25e4


[ Vastaa viestiin ]